"Näet, kun sanoin, että minusta olisi sangen lystiä saada mainita häntä kirjassani jollakulla kiittelevällä lauseella, niin vastasi herra professori sanasta sanaan näin: 'Sitä en voi estää.'"
"Se oli kielto, Wilhelmina."
"Älä pahaksi pane, Kalle, mutta oppineiden puhetapoja minä tunnen paremmin kuin sinä. Säädyllisemmin ei voinut hän ilmoittaa suostumustansa."
Kalleni kohautti olkapäitään, mutta minä painoin mieleeni joka sanan, jonka olin kuullut. Siihen velvoittaa kunnioitus kuuluisia miehiä kohtaan kun niitä intervievaa.
Tulimme sitten Pisaan. Kaupunki on hiljainen, mutta sievän-näköinen. Virvoiteltuamme, menimme kuuluisaan tuomiokirkkoon. Mutta ennenkuin sinne pääsimme, pakkasi meihin oppaita iso joukko. Eno Fritz sanoi meille, ett'emme semmoisia tarvinneet, sillä hän tuli aivan hyvin aikaan Bädekerillä, jonka ohjauksia helposti osaa noudattaa, vaan kun miehet millään muotoa eivät ottaneet eretäkseen, puhutteli hän heitä sujuvalla italiankielellä, josta minä suuresti hämmästyin.
"Taidatko sinä italiankieltä puhua?" kysyin.
"No mitenkäs muuten; täytyyhän sen, joka tekee kauppoja italialaisten kanssa, toki ymmärtää heidän kieltään käyttää."
"Ja sitä sanot nyt vasta?"
"Minä odotin kunnes opin oikein osaamaan", vastasi hän, "ja nyt koetan puhua ei ainoasti ennakko-opintojen johdolla, vaan myös korvakuulon mukaan, sillä se on pääasia. Jos meidän kielen-professorit opettaisivat korvan, eikä vaan gramatikan mukaan, niin ei tarvitseisi heidän itsensä eikä oppilaansa vieraissa kielissä jäädä takapajulle renkilöistä ja kyyppariloista."
"Ja sinä taisit kylmäkiskoisesti katsella, miten minun Kalleni vaivasi päätään italian lukemisella. Kylläpä olit ilkeä!"