"Hyvä Wilhelmina, säästä minua kuulemasta viisauttasi, se nyreyttää niin mieltä toisinaan."
Kalleni nukkui ja minäkin olin väsyksissä niin kuin murmeli, joka sen sijaan että olis' pitänyt olla horroksissa, on saanut kaiken talvea hankkia elatustansa hyppäämällä vanteen läpi, mutta taisinkos oikoa sohvalle, kun nuo englantilaiset tuossa olivat? Ei, mutta olipa heistä jo toinen ruotto aikeessa venyä pitkälleen. Mitä hän ei olisi uskaltanut englantilaisen naisen läsnäollessa, sitä hän koetti saksalaisen rouvan ja perheen-emännän saapuvilla ollessa, mutta minäpä loin häneen koukomaisen katseen ja sanoin:
"Istukaas heti siivolla, muuten näytän teille —!"
Nyt hän veti koivet luokseen ja painoi itsensä omaan nurkkaansa niinkuin me muutkin. Siitä otimme riemuryypyn päästä päähän.
[Sivistynyt englantilainen eroaa räätärin vaan ja kähertäjän siistimistä maanmiehistään yhtä paljon kuin muissakin kansoissa sivistyneet semmoisista heikäläisistä, joiden kasvatus on ollut huolimaton. Kun häntä likemmältä tuntee, on hän hyvinkin hauska ja jotensakin vapautunut tuosta umpimielisyydestä seuraelämässä. Mutta tavallinen matkustaja-englantilainen (ja valitettavasti myös tyttäret ja veljentyttäret) saattaa itsensä käytöksensä kautta niinhyvin en grus kuin en detail niin mahdottomaksi muitten kärsiä että paraskin ihmis-ystävä empii kokemasta, piilisiköhän näin runsaan julkeuden, röyhkeyden ja naurullisuuden takana muita omaisuuksia, jotka ansaitsisivat satunnaista tutustumista. Toim. muist.]
Eno Fritz oli Bädekeristä saanut tietää, sen seudun, jossa meidän tänä aamuna oli kuljettava, ei olevan juuri ihanuudesta kehuttavan, ja voisin siis minä vähän nukahtaa, ilman pelotta että kauniimpia maisemia jäisi minulta lasista katsomatta. Mutta tää seutu on pahassa huudossa kesäkuumeista. Talvella ja keväällä ovat asukkaat täällä yhtä terveitä ja iloisia kuin nuo noromaissa laiduntavat karjalaumatkin, mutta niinpiankuin päivät lämpenevät, nousee laaksoihin malaria, ja ihmiset pelastuvat kuumeesen sairastumasta ainoasti siten että pakenevat vuorille ja jättävät kylät ja talot sikseen, kunnes ilma syksynpuoleen taas raitistuu. Sanottiinhan meille, ett'ei malariata vielä ollut olemassa, mutta otimme sentään siemauksia vähän tiheämpään, sillä kuumebakteriot pomppoavat paljoa paremmin pois vahvistetusta elinrakennuksesta kuin huonosta. Ja kaadetaanhan hyvää rommia tai konjakkia myös hillottujen hedelmien päälle, jotta säilyisivät hyvinä ja tulisivat homehtumasta varjelluiksi; niin ovat meidän-aikaiset tauditkin, kuten olen lukenut, sisällistä homehtumista vaan. Sentähden onkin tätä nykyä niin monta nuorta ihmistä, joll'ei ole oikeata neroa eikä ryhtiä — ne ovat lahoutuneet ja ravistuneet ennen aikojansa.
Minä olin pyytänyt eno Fritziä havauttamaan minua Civita Vecchiassa, sillä se kaupunki oli mielessäni unhottumatonna aina lapsuuden ajoista asti. Eräällä maantiedetunnilla, näette, opettaja sukaisi minua korvalle tään kaupungin tähden, kun en tiennyt, montako siinä oli asujainta.
Silloin olin sangen onnettomalla mielellä, sillä semmoinen tollakka olin ett'en vähääkään väliä pitänyt siitä, oliko niin ja niin monta tuhatta ihmistä siinä tai siinä kaupungissa, johon en kumminkaan ikänä pääsis' käymään; mutta sittemmin kyllä havaitsin, että asujainten määrä kaupungeissa onkin maantieteen ydin. Ei suinkaan julenne luulla saaneensa kasvatusta nuoruudessaan se, joka ei täsmältä tiedä, onkos kuinka monta asujanta esim. Aberdienissä, Filippopolissa tahi Pampelonassa. Nuo numerot tosin sitten haihtuvat mielestä, asukasten määrä myös enenee taikka vähenee, mutta on sitä kumminkin kerran tiedetty. Ja tieto on mahti!
Nyt katselin suopeasti tuohon kaupunkiin meren rannalla, sen linnantorneihin ja kukkiviin niittuloihin, jotka ulottuivat aina muurien juurelle saakka.
"Kuuleppas, pikku Civita Vecchia, sinun tähtes' sain kerran korvatillikan, mutta älkäämme siltä olko vihamiehiä. Siihen aikaan sinussa oli 10,734 asujainta; semmoista ei unhota hopussa." Kumma kyllä tään kaupungin nimeä äännetään Italiassa väärin. Italialaiset nimittäen sanovat Tschivita veckja, vaikka pitää oleman Sivita vekkiä, niinhän koulussa opetettiin. Saksilaiset sanovat myös Berne ja Dräsen, vaikka sivistyneen suussa nää nimet kuuluvat Pirna ja Dresden. Maakunnan-murteita kai.