Ella oli sulkeutunut kamariinsa hiljaiseen itsensä tutkisteluun.
Sillä mitä tiesi Lotti-täti! Että Akilles on … hyvä isä! … että
Akilles on isätön lapsi…!
Se oli hirveän rumaa. Ja Ellasta tuntui kuin jotain likaa olisi laskeutunut Akilleen valkoiselle sievälle otsalle … jotain inhottavaa likaa, jota hyväsukuiset ihmiset karttoivat kuin pahaa ruttoa. Sillä isätön lapsi on hyväin ihmisten seurassa kovin epähieno olento … sen pukukin lemuaa synnille ja paheelle … sen koko olemus on lihallinen ja aistillinen…
Hänkö voisi sellaista rakastaa…?
Ellaa inhotti. Akilles oli joutunut hänen silmissään istumaan kuin törkyiselle rikkaläjälle, jonka kupeet tuoksuavat kaikelle mahdolliselle pahalle, jonka juurella on haisevaa mätää…
Samassa ajoi sielun silmään oman suvun kuuluisa kulkue. Siinä oli kauppaneuvoksia, siinä oli suuria tehtailijoita, siinä oli korkeitakin virkamiehiä, siinä oli kokonainen karavaani komeita, arvokkaita, hienoja ihmisiä, jotka jo mielikuvitus puki parfyymituoksuun.
Ja Jori Fellman? Oli suurta kaupungin sukua, oli ylhäinen, oli komea, niin tavattoman liukas … kerrassaan loistava!
Mutta ryypiskelijä … elostelija…
Ella siirsi hänet mielestään kokonaan syrjään.
Akilles sentään sytytti ja säihkyi kuin raketti!