Akilles ilostuu ja varmistuu.
— Sinä olet siis Akilles Tuira, joka…
— Olen.
— … olet asunut … minun vanhan kotini leipomossa … kuinka äitisi jaksaa…?
— Kiitoksia. Hän voi hyvin.
— Niin. On s-sattunut i-ikäviä s-seikkoja … onko äiti koskaan s-sanonut, kenen s-sinä olet po-po-ika?
— Ei ole sanonut.
— Hm…! Tahtoisitko lähteä äitinesi tästä kaupungista pois etkä koskaan palata…? Minä annan mukaan suuremman summan rahaa…
— Mutta miksikä? Sentähdenkö, että minä rakastan Ellaa?
— Tst!