Akilles kirjoitti Ellalle parhaallaan uutta runoa. Sen nimeksi tulisi: "Neljä ihannetta". Ja siinä runoilija kehitteli ensimäisenä ihanteena raa'an voiman ihannetta, verisen miekan ja raskaan nyrkin ihannetta. Sen ihanteen sankariuden huippu on kreikkalaisten suuri Akilles verisine vaunuineen. Sitte seuraa rahan ja vallanhimon ihanne. Sen huippusankari on Napoleon. Tämän ihanteen liepeissä ihmiset vieläkin riippuvat. Mutta kaukonäköisille jo häämöttää uuden ihannekauden loistava ilmestys. Se on neron ja henkisen suuruuden ihanne. Kulta jo silloin ymmärretään kuolleeksi metalliksi, joka vain alhaisia himoja kutkuttaa, panee ihmisen ihmistä, valtakunnan valtakuntaa vastaan. Ja tämän kolmannen kauden ihanne on suuri runoilija, joka loistaa ja säihkyy yli koko maapallon kuin viiden penikulman läpimittainen sähköaurinko Himalaijan huipulla. Viimeinen ja neljäs ihanne on rakkauden ihanne. Suurin on se, joka enimmin voi rakastaa. Ja silloin saapuu Kristus maan päälle, joka on taivaaksi muuttunut. Sillä silloin vasta on hänelle tunnustettu täysi kunnia ja hänen oppinsa korkeimmaksi ihanteeksi nostettu.
Akilles istui ja mietti. Nyt me elämme vasta toisen ihannekauden loppuaikoja. Kuinka paljon kyyneleitä, kuinka paljon verta, kuinka paljon särkyneitä sydämiä onkaan ennenkuin viimeiseen ihannekauteen päästään! Vielä ei ole rahakaan tunnustanut mahdottomuuttaan tuoda onnea maan päälle. Entä sitte vielä samallainen tunnustus säihkyvältä nerolta, suurelta, suurelta järjeltä…! Kunnes lopuksi rakkaus tanssii näyttämölle ja heittää epätoivoisen ihmissuvun päälle siunaten hellät kätensä.
Tarvitaan vuosia tuhansia, … kymmentuhansia … miljoonia…
Paljon särkyy ja paljon luodaan, kunnes ihmiset jokapäiväisenä elämänään alati elävät sellaista elämää, jota nyt vain onnellisimmat ihmiset parhaimpina hetkinään vilaukselta tuntevat…
Akilleelle tuotiin kirje, jossa oli outo käsiala. Se tuoksui parfyymille. Ja oli siis lähtenyt hienosta paikasta…
Patruuni Lennart Berg pyytää häntä kohta tulemaan luokseen kohtelijain sanoin.
Akilleella nousi veri päähän. Nyt olisi pukeuduttava haarniskaan … nyt odottaa kova ottelu…
Hän valmistautui huolella ja lähti. Soittaa konttorin ovella. Vastassa on itse patruuni hyvin kalpeana … kuin sairaana…
Konttorihuone on tummatapettinen, siinä on suuri kassakaappi, korkeita kirjoituspulpetteja, rautasohva, puoli tusinaa bambutuoleja … kamalan jähmeä huone … tässä on metallin kylmyyttä … kuollutta … jäykkää … runotonta…
Patruuni tapailee sanoja … hänen kielensä on pehmennyt ja sorahtelee kuin olisi hän juovuksissa. Muutenkin on hänen käytöksensä arkaa … hätäytynyttä…