Se kansa siellä ylhäällä nukkuu aina henkisessä yössä … tämä täällä alhaalla valvoo yötkin nautintojen ääressä … ja nauraa sinne ylöspäin humalaisin huulin…
Akilleella lähtiessään Bergin patruunin — isänsä! — luota olivat aivot tulikuumat.
Hänen pitäisi tehdä jotain suurta … myllistävää … puskea noita mässääjiä suoraan sydämeen…
Koko luonnoton rakkautensa pitäisi hänen saada viskatuksi heille vasten suuta … intohimoisena … repivänä… Ylimuistoisen Egyptin faraot naivat aina sisarensa … ja merkitsivät jokaisen minuutin elämässään lämpöisellä ihmisen verellä…
Rajusti hänen pitäisi saada toimia …. hän tunsi ruumiissaan jättiläisen voimat…
Mutta eikö tuo raja-aita veljen ja sisaren välillä olekkin ihmisten keksimä…? Sieluton luonto ei sitä tunne…
Akillesta puistautti. Hänen ajatuksensa olivat sanomattoman hurjat…
Sillä aivot olivat tulikuumat. Hän tarvitsi jonkin aatteen, joka hänet jalostaisi mustasta tunnekehästä, mikä vanteena puristi hänen kuohuvaa sydäntään —
Aate! Aate!
Hän meni ulkopuistoon. Nousi siellä suurelle kivelle, jolla kansan luulon mukaan on piru käynyt … sillä sen näkyvät jäljet siinä ovat: hevosen kenkä, ja ihmisen jalka…