Viimein keksi äiti keinon. Hän sai konsulinnalta vanhan, karkeasta hamppuvaatteesta tehdyn kassin, jota oli käytetty torilla kaloja ostettaessa. Äiti ratkoi sen, puhdisti, leikkasi, ompeli kokoon uudelleen. Kaunis siitä ei tosin tullut, mutta ei aivan rumakaan. Muotopuoli oli hiukan ja kylkeen täytyi panna pienoinen paikka.
Mutta kun Akilles seuraavana aamuna Ellan ja lapsenpiian kanssa, joka joka kerta vei ja nouti Ellan, meni kouluun, oli hänelläkin laukku.
Lotti neiti oli makuukamarinsa ikkunassa puoleksi vielä alaalla olevan ikkunaverhon takana valkoisessa yöröijyssä, kun lapset kouluun menivät. Hänpä makeasti nauroi Akilleen laukulle.
Akilleen askeleissa oli tänä aamuna tavallista enemmän reippautta. Hänestä tuntui, että nyt on hänkin muiden tasalla, kun hänelläkin on laukku. Usein muisti poika sitä kupeelleen katsoa ja sen asemaa laitella.
Kun ne pojat siellä koulussa välitunneilla eivät olleet yhtään hänen kanssaan, paitsi muuan kykyrä Uuno Ström, joka istui hänen vieressään samassa pulpetissa ja oli köyhän käsityöläisen poika, oli Akilles kuvitellut, että sentähden ne eivät häntä huoli joukkoonsa, kun hänellä ei ole laukkua. Ja juuri siksi, niin juuri siksi Akilles nyt pani tuohon laukkuun niin suuren arvon, että se täytyi huomata ulkopuolellekin.
He tulivat koulukartanoon. Ovia ei vielä oltu avattu. Siellä pihalla odottivat lapset. Piika saattoi ainoastaan portille asti. Ja kääntyi siitä takaisin.
Kun Akilles pääsi muiden joukkoon, heitti hän taas laukkuunsa ylpeän katseen, jossa lapsellinen mielihyvä oli niin voimakas, että se veti lähellä olevien poikien huomion puoleensa, kun ne tuossa varttoivat sisäänpääsyä. Oli siinä Jori Fellman ja muita toisenluokkalaisia.
— Ka — laukku! huudahti Jori Fellman.
Samassa iski hän kiinni Akilleen laukkuun. Muut nauroivat.
Jori kiskoi Akilleelta laukkua. Akilles reutoi vastaan. Mutta Jori repäsi yht'äkkiä. Hihna katkesi. Akilleen kirjat ja kapineet lensivät laukusta kartanolle.