— Ei juuri minun.
— Kenen sitte?
— Sen miehen, jonka laivaa kapteeni kuljettaa, vastasi Matti ja nauroi.
Kapteenikin nauroi ja myöntyi. "Pallas", johon oltiin menossa, oli
Bergin kauppahuoneen laivoja.
— Kela pitää pojasta huolen!
Akilles otettiin veneeseen, joka lähti ulkosatamaan. Muutaman meriarkun päällä istui Akilles. Aamullinen suuttumus siinä kokonaan haihtui pois ja hän nautti olostaan. Nuo merimiehet olivat herrahtavampia kuin tavalliset työmiehet. Sinervää ulkomaan verkaa oli useimpien puku ja monella musta parta kaunisti ahavan ja päivän ruskottamia kasvoja.
Olipa matkaa soudettavana ulkosatamaan, missä laiva oli. Sisäsatamasta tultiin ensin kapeaan salmeen, minkä molemmin puolin oli laaja puutavaraliike ja oikealla rannalla suuri tervahovi, mikä oli kaupungin kuuluisuus, sekä höyrysaha, jonka omisti kauppaneuvos Fellman. Muuten oli sahoja ja tehdaslaitoksia useampia ympäristössä.
Kun oli pitkä salmi soudettu ja Akilles nähnyt niin paljon uutta sen molemmilla rannoilla, aukeni eteen rannaton meri. Jo salmen ulkosuussa oli meren makua. Laine jo siinä oli verkkaisempi ja laajempi, tuuli jo siinä tuntuvampi, ilma kosteampi ja hengittää tuoreempi.
— Meri! Meri! huudahti Akilles, kun suuri sininen vellova lakeus oli venheen keulan etupuolella.
Nyt hän näki meren silmästä silmään, sen suuren soman vesikentän, mitä hän ennen pienen kamarin ikkunasta yksinäisyydessä oli rakastanut. Se suuri kun oli ollut hänen ainoa toverinsa. Mutta silloin se kuitenkin oli ollut seurana noin niinkuin etempää. Se oli pitänyt häntä pikkaraista ulohtaampana itsestään kuin ylimys ja mahtava ikään. Mutta nyt se tempasi hänet suoraan syliinsä, se hengitti hänen otsaansa ja huokui hänen suuhunsa. Se suuri! Se suuri!