Tuota vettä oli niin kovin paljon. Ja vene hyppi ylös ja alas, ylös ja alas aalloilla.
Miehet soutivat. He eivät ymmärtäneet panna mitään huomiota meren käynnille. Yhtä kyytiä mentiin "Pallaksen" kylkeen.
Akilles näki laivoja … suuria … suuria laivoja!
Hän kapusi sydän lyöden Matti Kelan kiinni pitelemänä vaaralliset köysiraput laivan kupeella ja pääsi kannelle.
Täälläpä oli näkemistä. Akilles ihmetteli. Tunnin takaa hän jo kiipesi mastoon. Hän nousi ensimäiseen mastonliitokseen asti. Sydän takoi sieltä katsellessa ja ohimoissa kivisti.
Kas kuin se laiva oli soma kapine! Niin paljon nuoria, rautoja, purjeita … ja noin se siirteli itseään tuulen muassa ankkureissaan hiljalleen, mutta kuitenkin tuntuvasti!
Akillesta syötettiin ja kestittiin. Kapteeni antoi hänelle englantilaisia leivoksia … kahvetti ja piti hyvin hyvänä… — —
Laivan oli määrä lähteä iltapäivällä matkoilleen. — Minne asti? kysyi
Akilles.
— Sinne kauas, kauas, vastasi kapteeni ja viittasi kädellään hyvin etäälle.
Vastustamaton halu voitti Akilleen. Tämän päivän hän oli meren kanssa leikkinyt. Ja se lupasi paljon hauskaa. Hän ja meri kuuluvat yhteen…