Signaalilipuillaan laiva lausui hyvästin kotikaupungilleen.
Kahdenpuolinen voimakas hurraahuuto syntyi, kun laivat erosivat. Lakkeja heilutettiin. Huudettiin. Laulettiin. Punaisia merimiesnenäliinoja kieputeltiin.
Vielä välkkyi laivan peräpeilin kultaus. Sitte hävisi…
Akilles itki, itki. Sinne meni "Pallas." Sinne … sinne…
VII LUKU.
— Äiti! Äiti! Antakaa minun ruveta merimieheksi! rukoili Akilles äidiltään kotona.
Annalle oli kerrottu tapaus koululla. Omassa piirissään oli se herättänyt huomiota kaupungissa. Johtajatar oli käynyt konsulinnan luona. He olivat tulistuneet toisilleen. Kun johtajatar oli aikonut panna Akilleen pois koulusta, oli konsulinna ilmoittanut, että silloin eroaa Ella koulusta vapaaehtoisesti. Sillä Ella ei voi olla koulussa, jossa totuuskäsite siten sotketaan. Totuus- ja oikeuskäsite! oli konsulinna huudahtanut. Ja samalla voi koululta lakata kaupungin rahallinen kannatus, oli rouva Berg lopuksi jyrkästi sanonut.
— Ella on tantille totuuden paljastanut. Ja käyttäytynyt niin urhokkaasti sorrettua puolustaessaan, että minä tulin liikutetuksi sen kuultuani, puhui konsulinna.
— Mutta entäs kauppaneuvoksetar Fellman? kysyi johtajatar.
— Eufrosyne on sivistynyt ihminen. Ei hän raakuutta puolusta.