— Mitä on kirjoittanut?
— Että merellä on hauska, kun on pää kirkkaana ja mainio ruokahalu.
— Entä sitte?
— Ett'ei ole maailmassa niin iloista ammattia kuin merimiehen.
— Sen minäkin uskon, vakuutti Akilles täysi-ikäisen varmuudella ja vihelteli.
— Etkö sinäkin mene vielä merelle? Vai tuleeko sinusta herra?
— Ei tule herraa. Merelle menen, merelle, merelle… "Meripoika se merta" j.n.e. lauleli Akilles eukolle ja lähti miehevänä.
— Pikku konsuli, naureskeli ämmä Akilleelle.
VIII LUKU.
Pokkitörmällä kosken rannalla oli "iso koulu", joksi rahvas kaupungin lyseota nimitti. Kaupungin pääväestölle se oli vieraskielinen, ruotsinkielinen kun oli. Kaksikerroksinen kivitalo se oli. Vaikutukseltaan katsojaan jykevä ja totinen. Ja suhteet hämmästyttävän koruttomat. Enemmän muistutti sotaväen kasarmia kuin tieteen temppeliä. Mutta siltikin kaikessa rumuudessaan se oli kaupungin uhkeimpia kivitaloja. Eikä niitä ollut monta. Tämä rakennus edusti kaupungissa tiedettä. Ehkäpä taidettakin. Se oli ja sen piti olla kaupungin hienous.