— Kun niin erinomaisella tavalla vastannut jok'ikiseen kysymykseen!
Rehtori sitä kadulla minulle äsken kummasteli, puhui tantti
Vesterstråle.
— Me emme saa laiminlyödä niin lupaavaa kykyä, sanoi lopuksi varmasti konsulinna, jonka silmät säikkyivät innostuksesta.
Tantti Vesterstråle puhui nyt Elias Lönnrotin kovaonnisesta nuoruudesta.
— Ajatellappa, että Akilleestakin tulee joku suuri merkkimies! Niin, niin, lopetti hän vakuuttavasti.
— Hänestä tulee! Hänellä on niin hieno fantasia, elävä sielu ja kaunis ulkomuoto. Hän on hämmästyttävän intelligentti lapsi. Muistakaa sitä enkeli-illusionia! Se on luova fantasia, joka sellaista kuvittelee, puhui Nora Engman, Akilleen ensimäinen opettaja.
Akilles tunsi itsensä päätään pitemmäksi. Tämä kaikki ylistys hänen itsensä kuullen!
— Ja sellainen kaunis ääni kuin hänellä on! lisäsi tantti
Vesterstråle.
Akilleen piti nyt laulaa rouvasväelle. Tantti Vesterstråle määräsi laulettavaksi Runebergin "Lähteellä".
Nora Engman säesti pianolla.
Laulun loputtua apploderasivat rouvat. Akilles ymmärsi kiitokseksi kumartaa.