Tyttö, joka hänen runoissaan kantoi nimeä Ensi Lempi, oli nyt tänä iltana ilmestynyt täytenä todellisuutena, oli unelmien ja haaveiden autereisista hämyistä sielun sisimmillä kaukomailla astunut esiin selväpiirteisenä persoonana: Ella Berginä. Hänen lapsuutensa hyvä enkeli oli vaihtunut hänen nuoruutensa keväimen rakastetuksi.
Kokko hulmusi jäällä satamassa. Kaikki herrastytöt olivat jo kotiinsa menneet, sillä hyvä tapa kielsi heitä olemasta pimeän aikana jäällä. Mutta herras-poikia oli runsaasti. Sillä niitä ei tapa sitonut. Jorin seurue iloisena remusi. Lämmintä punssia oli sillä kokon ympärillä saatavissa ja naisseurana oli sillä talonpoikaisia tyttöjä.
Jori lennätti taivaalle jonkun raketin ja toisinaan sytytti punaisen
bengalitulen kokontaustalle. Tämä oli suunnattoman hauskaa. Lopuksi
Jori käsi kaulassa luisteli muutaman tytön kanssa. Se tyttö oli.
Alatalon Kaisu, tumma ja tulinen kaunotar, se entinen pikku Kaisu, jota
Jori jo pienenä oli suudellut.
Tähän remuun ja riemuun oli Jori kumppaneineen suin päin uponnut, sillä punssi aivoissa huumasi, kokkotuli pimeässä illassa hulmusi ja nuori veri suonissa poltti ja vietteli. Tämä oli Pohjolan karnevaalin jälkinäytöstä, sen humaltunutta pohjasakkaa. Kun bengalituli punaiseen loimoonsa koko remuavan joukkueen sulki, oli siinä pienoiskuva nähtävänä helvetin lasten kuumista leikeistä palavan tulen ääressä.
Akilleen aivoihin oli iskenyt kaunis ajatus. Hän etsi mukaansa puoli kymmentä toveria, sellaista, jotka eivät olleet kokkopartiokunnassa ja iltayöstä pani hän toimeen serenaadin Ellan ikkunan alla.
Voi miten hän riemastui, kun kynttilät sytytettiin ja kamari tuli valaistuksi!
X LUKU.
Oli tultu seuraavaan kesään. Akilles oli päässyt lyseon kuudennelle luokalle loistavalla todistuksella. Hänen rakkautensa oli terästänyt häntä suuriin ponnistuksiin. Erityistä mielenkiintoa tunsi Akilles luonnontieteisiin ja matematiikkaan. Niissä oppiaineissa hän oli väittämättömästi koko koulun tunnustetuin kyky.
Ja runoja hän sorvasi. Näitä hän pimeänä aikana suurella huolella iltamyöhällä kuljetti kivijalan koloon Ellan ikkunan alle. Silloin hän hellällä liikutuksella aina jäi seisomaan ikkunan alle ja kuunteli sydän lyöden, kuuluiko rakastetun liikuntoa huoneesta. Kerran kun hän tiesi Ellan yksinään olevan kotona, meni hän myöhemmällä Ellan jo nukkuessa sinne ikkunan alle ja lauloi kumman kauniilla tenori-äänellään oman sepittämänsä laulun:
Tyttö armas! Laulun kuuman laulan. Aatoksissain sua kaulaan. Kulta impi! Sydän, aivot palaa sulle lemmen tulta salaa. Syöntä köyhän älä raasta, mua kuule, haasta!