Mutta hän ei ollut Akillesta näkevinäänkään. Eikä vastannut hänen tervehdykseensä. Keppiään ilmassa viuhtoen meni hän tervamiesten luo. Koko tämä tervakaarti teki hänelle kunniaa kohauttamalla karttuunista lippalakkia, joka oli ostettu hänen puodistaan. Jos sellaista sattui olemaan, sillä tuuhea tukkakin oli hyvä lakki näin kesäkuumalla.
Tässähän oli se keisari, joka heitä jauhossa ja suolassa piti. Ja sentähden kunniaa hänelle!
Patruuni Berg otti viiden markan setelin lompakostaan ja puhui nauraen muutamalle herrasmiehelle:
— Meillä on täällä kaupungissa niin harvoin sirkushuvia. Mutta me hankimme sitä itse.
Samalla hän valikoi tervamiehistä kaksi ja puhui heille:
— Nyt Kesti ja Keränen koettavat voimiaan. Joka on vahvempi, se saa tämän setelin.
Silloinkos ryhtyivät Kesti ja Keränen painimaan. Toiset kokoontuivat ympärille yllyttämään. Siinä oli satamajätkiä, siinä oli katupoikia ja syrjemmässä posetiivin soittaja silmäpuoli ukko, joka patruunin käskystä piti huolta soitosta taistelun aikana.
Akilleskin hämmästyneenä kääntyi päin.
Kesti oli pieni, mutta sukkela keski-ikämies. Keränen taas suuri, mutta hidas nuorukainen. Asiaan kuuluvalla maulla oli patruuni Berg sankarinsa valinnut.
Painittiin. Ympäriltä ottelijoita usutettiin kuin tappelevia koiria. Ja kaikista kovimmin nauroi ja kiihotti patruuni. Jotain hullunkurista hauskaa siinä oli panna kaksi tuollaista vastakkaista persoonaa käsirysyyn. Patruuni niin nautti miesten temmellyksestä, että hän ääneensä nauroi. Ilosta hän hikeä pursui ja tuon tuostakin pyyhkäsi hän sitä kasvoiltaan silkkisellä nenäliinallaan. Naurusta hänen pyöreät lihaksensa hyllyivät ohuen suvitakin alla ja hieno vaalea ulkomaan ruokohattu oli siirtynyt takaraivolle.