Istutaan osakunnan vuosijuhlan pikkutunneilla. Tämä vuosijuhla on taas yksi noita pohjolaisten parhaimpia, aaterikkaimpia juhlia. Sillä suuri Snellman on ollut läsnä ja puhunut nuorille miehille leimuavia mietteitään. Jo aikaa sitten oli hän poistunut. Mutta koko nuoriso eli vielä siinä lumouksessa, jonka hän oli loihtinut. "Sveessit" olivat allapäin kuin lyödyt koirat ja "fennot" remusivat voimakkaimmassa juhlatuulessa. Maljoja juotiin, puhuttiin hiessä-päin, puhuttiin pöydillä ja pöytien ääressä, naurettiin, vihellettiin ja mölyttiin. Vanha pohjolainen juomataito esitti mestarinäytöstään. Välipalaksi joku "veteraani" viskattiin tuolille ja kannettiin riemusaatossa ympäri salia.
Yht'äkkiä nousee "sveessien" puolelta nuori kaunis mies tuolille ja julistaa selvällä suomenkielellä:
— Tahtovatko "fennot" ottaa vastaan proselyyttejä?
Hänelle vastataan "fennojen" puolelta K.P.T:n marssilla: "Jos sydän sulla puhdas on".
Edelleen nuori herra jatkaa:
— Niinpä julistan tässä kaikkien kuullen, että minä tästä illasta lähtien olen punainen "fenno". Eläköön Snellman!
Hän siirtyy "fennojen" puolelle ja häntä seuraa kymmenkunta muuta. He otetaan avosylin vastaan ja juodaan tervehdysmalja.
Se "uudestikastettu" on Harryn asunto-toveri, erään kuolleen senaattorin poika ja ennen ollut yksi äkäisimpiä "sveessejä".
"Sveessit" ovat hiljaa kuin ruumishuoneessa. Ällistys on heidät lyönyt.
Mutta sitten nousee eräs heistä ja huutaa ruotsiksi puoleksi itkevällä äänellä: