— Ne civikset, joille ruotsinkieli on vielä kallis, siirtyvät pois tästä salista toiselle puolelle.
Itse hän ensinnä lähtee ja häntä seuraa räiskyttävin kämmenin ruotsalainen leiri ulos ovesta.
— Pereat fennomania! ärjäistään ovella kuin yhdestä kurkusta.
He saavat laseja selkäänsä. Mutta marssivat tahdissa läpi eteisen toiselle puolelle rakennusta laulaen: "Hör oss, Svea".
Harry seisoo hajamielisenä ovella. Hän on saanut "kehotuspalkinnon" osakunnan vuosijuhlassa runoistaan ja miettii nyt, kummalle puolelle hän menisi. Ettäkö hänellä on siinä miettimistä?
Se se häntä itseäänkin hämmästyttää. Tuonne toiseen saliin häntä vetää koko entisyys … kaikki hänen lämmin rakkautensa ruotsinkieleen ja -mieleen.
Mutta tähän saliin häntä pidättää tämä nyt eletty ilta ja se sielullinen murros, joka parhaallaan hänen sisällään kuohuu.
Sillä tänä iltana hän ensi kerran kuuli ja näki suuren Snellmanin.
Nyt hän itse kuuli sen miehen puhuvan, jota hänelle monessa muodossa ennen oli häpäisty.
Ja mitä hän puhui? Se painui syvälle Harryn sieluun.