Siellä suuressa salissa on kehä herroja ja valtioneuvos niiden keskellä. Parhaallaan on hänellä ylhäällä kädessään viime "Salaman" numero, jonka hän oli juuri punssissa uittanut. Nyt katsottiin, mitä se kylpy vaikutti.
Kun herrat huomasivat Harryn, katsoivat he pitkään valtioneuvosta. Jokainen heistä oli jo kuullut yhtä ja toista Harrystä. Nyt pilkan hymy nousi heillä huulille, sillä tämähän oli heille aivan iloinen yllätys.
Valtioneuvos kääntyi, näki Harryn, viskasi lehden kädestään ja sanoi:
— Sinä tulit minua hakemaan? Niinpä lähdemme.
Mutta tämä mielen tyyneys maksoi paljon valtioneuvokselle. Sillä hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hermoissa kävi lienteä vapistus.
Ja he lähtivät. Mutta kyllä he molemmat kuulivat, että heille takana salissa naurettiin.
— Harry von Nicander kuuluu laskeneen alas mäkeä pääkaupungissa, lausuu maisteri Littov julki yhteisen mielipiteen.
Tämä leikkaa valtioneuvoksen sydäntä. Sillä ei hän ollut tottunut noin rohkeaan esiintymiseen siitä taholta.
Isä ja poika kulkevat äänetöinnä kohti kaupunkia. Mutta Harry pani merkille, että pappa aina hyvin väsyneesti nojasi keppiinsä ja silloin tällöin vienosti huokasi.
Kun he tulivat silloille, jatkui edelleen sama hillitty mykkä kävely. Heidän askeleensa kosken surulliseen kohinaan sekoittuivat. Ei isä kysynyt eikä poika kysynyt.