He olivat saapuneet juuri silloin kotiportille. Siinä tunsi Harry papan puheen tähden pitkän jäätävän puistahduksen sisällään.
Siinä kuoli pappa hänen sielussaan!
Nyt he ovat toisilleen kuin kaksi viisaria samassa kellotaulussa, jotka vain mykkinä toistensa ohi liikkuvat.
Se oli myrkyllinen hetki kotiportilla.
Nyt Harry täydellisesti ymmärsi, miksi jo keski-iällä mamman pää hopeoitui.
Harry nousi silmät kosteina sisälle. Mutta valtioneuvos tavallisella säntillisyydellään riisuutui eteisessä ja puhui jonkun leikkisanan Majkenille. Vieläpä määräsi kalossinsa puhdistettaviksi.
Harry harhaili ja kulki salissa … tässä samassa salissa, jossa kerran hänen sielunsa aukesi suurelle onnelle, jolloin mamma itki riemun kyyneleitä ja pappa kasvoi helläksi isäksi ja helläksi aviopuolisoksi … kulki koko joukon onnettomampana kuin vielä äsken.
Mamman luokse ei hän mennyt. Eikä sinne mennyt pappakaan.
Jo ymmärsi Harry, että se vuorivaellus, jonka hän oli alottanut, pusertaa hien ja veren kulkijaltaan.
— Mutta mitä ihmisistä, jotka poiskuolevat! Uusi suku nousee niiden jälkeen ja se alkaa uuden elämän, jos sillä on uudet puhtaat liput edellään kannettaviksi … jos sillä on uudet valppaat voimakkaat johtajat.