— Hämmästyttävän kauniisti puhuttu, lausuu sitten ääneen rehtori
Heideman äänettömyyden keskeltä kuin yhteisenä tunnustuksena.
Kuvernööri tulee Harryn luo, kilistää, pudistaa kädestä ja hänenkin silmissään on tunteellinen kosteus.
Muut jäljessä.
Tuota menoa katselee valtioneuvos säteilevin silmin. Ja hän ajattelee itsekseen:
— Juuri niin, Harry!
Sitten hänkin viimeiseksi menee Harryn luo ja sanoo:
— Tahdotko kilistää papankin kanssa?
Isä ja poika kilistävät. Syrjäisistä se näyttää kuin valtioneuvos onnitteleisi omaa poikaansa ja Harry kyynel silmässä, syvän mielenliikutuksen kyynel silmässä, ottaisi onnittelun vastaan. Se on kaunis kohtaus vieraiden nähdä. Ja kun valtioneuvos siltä retkeltä palaa, punottavat hänen kasvonsa entistä enemmän.
Harryn pitikin papan mielestä olla päätään ylempänä tätä matalaa kotikylää.
Nyt näkivät toisetkin sen loiston, mikä on valtioneuvoksen pojassa.