— Harry voi sanoa kuin Caesar Zelan voitostaan: veni, vidi, vici, kuiskaa Heideman valtioneuvokselle.
Kauppaneuvos Fleege on haltioitunut. Hänkin tahtoo puhua. Ja leikata laakerinsa.
— Hänen jalosukuisuutensa … parooni … kenraali … ritari … kuvernööri von Hjelm. Minä pyydän juoda pohjaan asti ja sitten huutaa: Eläköön parooni pilviin asti!
Puhe teki sydämellisen hauskan vaikutuksen. Rehtori Heideman nauroi vatsaansa pidellen.
Harryn puhaltama juhlatunnelma oli mennyt sen tien.
— Sinä tervakenraali! äimäilee Harry itsekseen ja pahastuu.
Pahastuu sitä valtioneuvoskin, mutta sentään hyvillä mielin suopi puolestaan Fleegen tehdä tyhmyyksiään.
— Miten kohottaa taas pystyyn juhlatunnelma? miettii Harry.
Samassa kannetaan sampanjaa sisälle.
Harry nousee tuolille — suuri menestys teki hänet yht'äkkiä aivan huiman rohkeaksi — ja lausuu teatterimaisella sulolla, koettaen ääntää ruotsinkielen niin pehmeän-sorahtavasti kuin oikea tukholmalainen, F.M. Franzénin runon: "Sampanjaviini."