Kyselee sitten arasti puolue-elämääkin pääkaupungissa ja tekee viittauksen Snellmaniin.
— On liian raju mies! määrittelee rovasti ja sormellaan pöytään naputtaa.
Sitten nuuskaa, aivastaa ja nauraa. Kilistää, ryyppää ja taas laulaa. Kunnes lähtee astumaan huoneen lattiaa laulaen, pullistaa rintaansa, toisinaan hypähtää kuin pieni poika. Ja on veikeä ja hauska.
Sillä taloon on tullut suuri ilo, kun valtioneuvoksen nuori herra on vieraana.
— Herrassöötinki on tietysti punainen "sveessi?" kysäisee yks kaks rovasti ja jää alahuuli lerpallaan odottamaan vastausta.
Harry sivuuttaa kysymyksen pyytämällä nähdä kirkonkirjoja.
— Mutta kautta kaiken! Mitä maisteri niillä tekee?
— Tarkastan omaa sukuani.
On niitä suuria ja paksuja nahkakantisia kirjoja siellä arkistohuoneessa, mikä samalla on kansliana, kokonainen pino. Niiden kannet ovat kellervää parkittua vuotaa ja selkä vieläkin lujempaa nahkaa.
Rovasti etsii sen oikean kirjan, avaa, hakee, näyttää sormellaan
Harrylle ja käskee lukea.