Ja Harry painaa huulensa mamman huulille ja kädestä puristaa.
— Miten ihanaa sentään kuolla sinun suudelmaasi…! Hyvästi, rakas
Harry. Sinä, kuolema, tulet tervetulleena minulle kuin kevät-tuuli.
Hiljaan tulet. Mutta, Harry, soita minulle ruotsalainen jäähyväislaulu.
En tahdo surullista … vaan kevään kirkasta… Jos elämä olikin
raskas, niin olkoon kuolema keveä.
Harry menee horjahtavin askelin soittokoneelle ja täyttää mamman pyynnön soittamalla Nicanderin: "Mitt lif är en våg."
Ja sen säveleissä alkaa mamman kuoleman kamppailu.
Kun laulu on loppunut, nousee syvä hengitys mamman vatsanpohjasta asti.
Siinä samassa hän menee tainnoksiin.
Harry hellän-osanottavasti seuraa mukana ruumiin joka värettä.
Sieltä alhaalta se syvä hengitys vähitellen ylenee rintaan … nousee pitkin henkitorvea … saapuu suuhun. Kunnes kohoaa ilmarakoksi huulille, missä räjähtää rikki.
Mamma on kuollut.
Harry seisoo kuin tajuttomana. Kunnes purkaupi murheinen mieli syvään itkun nyyhkytykseen.
Kun Harry painaa kiinni kuolleen silmät, pursuaa niistä ulos suuri suolainen kyynel.