Mutta tästä sielua kiduttavasta piinan kauhusta nousee lopuksi ylös kuin kirkastuksen vuorelle kanta-äiti Heta Antintytär Poropudas ja hänen miehensä räätäli Nikkilä Sotkamosta.
Ja he kysyvät Harryltä:
— Tunnetko meitä? Jos tunnet, niin tyynny. Sillä meille vain maksoit verivelkasi, minkä jälkeläisemme tähän päivään asti ovat jättäneet maksamatta. Nyt on sieluillamme iankaikkisuudessa rauha.
Ja Harry ilostuu. Outo sisäisen tyydytyksen riemu täyttää hänen olemuksensa. Se tulee jostain hyvin kaukaa. Mutta kasvaa valtavaksi kuin lumivyöry. Ja lopuksi ryöpsähtää kuumana tiiviinä onnen tunnelmana hänen sieluunsa. Ja sen tulvilleen täyttää.
Tämä on sitä kansallista lumousta. Nyt tuntee Harry päässeensä vaikean vuorivaelluksensa loppuun. Ja ihailevansa korkeimmalta huipulta kaukaisia näköaloja.
Siinä pöydällä sattuu hänen silmiinsä "Salama", jossa on hänen tuo paljon tuskaa tuonut kirjoituksensa.
Hän nostaa sen huulilleen, suutelee sitä ja silmään kohoaa riemun kyynel.