Harryllä venyy nenä pitkäksi.
— Ja niitä viitsitte sinne asti kuljettaa. Heitätte mokomat jokeen, puhuu Harry.
— Eipä heitetäkään! Kuuluvat niissä herroja haukuksivan … niistävän sellaisia kakkulaneniä kuin sinäkin, joka kiviä rauhallisten kulkijain veneihin potkit. Maltasta kun ensi kerran tullaan kaupunkiin, niin haetaan sinut ylös. Lienet jonkun patruunan poika ja noin hävitön meille köyhille, jotka teille rikkautta keräämme.
Tämä kävi jo Harryn sydämelle.
— Olen valtioneuvos Nicanderin nuori herra. Teinkin äsken väärin. Ja tahdon toiste syyni sovittaa. Hakekaa minut ensi kerralla, huutaa Harry.
— Kas niin vain! Lääninsihteerin nuori herra. Ja juuri hänen kanssaan ollaan tervakaupoissa. Arvasinpas! Mutta tiedätkö, kenen sisar on tuo tyttö, joka tuossa paltamon keskellä istuu? kysyy mies tosissaan.
Tyttö häpeilee. Mutta Harry nauraa. Oli niin koomillisen naivi tuollainen kysymys hänelle.
— Se on tuon uuden sanomalehden pääherran sisar, puhuu mies voitonriemuisena.
— Maisteri Tervon sisar? Oo!
— Justiin.