Harry silmää tarkemmin ensi veneessä keskellä istuvaa naista, jonka huomaa nuoreksi mansikkahuuliseksi tytöksi. Tyttö on sorea pikisilmä ja lukee kädessään olevaa "Salamaa".
Siinä on tuossa tytössä jo kuin kultuurin pohjamaali Harryn mielestä. Onhan sen puku puhdas, huivi silityksen jäljestä vielä taitteessaan ja lyhyessä päällysröijyssä on suuret kiiltävät metallinapit.
— Aa! Jopas kerkesi "Salama" tervatytönkin näppiin, kummastelee Harry ja sydäntyy.
— Viskaa se sanomalehti koskeen, niin saat minulta setelin, huutaa
Harry tytölle.
— Enkä viskaa. Vien sen kotiini ja luen sielläkin, vastaa tyttö nauraen.
Peijakkaalla kuinka on kauniit terveet valkoiset hampaat!
— On niitä enemmänkin mukana, puhuu mies.
— Vai on.
— Tuossa arkussa on kokonainen nippu. Ilmaiseksi eilen rannassa antoivat ja käskivät viedä kotiin ja siellä jakaa, ehättää vaimokin puhumaan.
— Oo-hoo. Yy-hyy.