Tulee ruotsinkielisen lyseon rehtori Heideman, kaupungin suurin kaunopuhuja ja valtioneuvoksen oikea käsi ruotsalaisen sivistyksen pönkittämisessä.
Ja sitten vielä paljon muita rikkaita miehiä: tehtailijoita, laivanvarustajia, tukkukauppioita, konsuleja, viinasaksoja y.m. y.m.
Kaikkien näiden edessä juhlasalin ovella temppuilee paksu Johnson naisen pitkässä valkoisessa yöpaidassa. Ja kädessä ripa-astia, johon hän tukholmalaisella murteellaan pyytää almua, "Bondaan kollehtia." Mutta viskaapa samassa paperinaamionsa takaa aika karvasta puhetta yhdelle ja toiselle.
Muutamat nauravat katketakseen. Mutta kipeäjalkainen merikoulunjohtaja Abrahamson, parhain vitsinleikkaaja ja ravintolatyttöjen ensimäinen rakastaja, käy häneen käsiksi: nostaa paitaa, jota Johnson ujolla liikkeellä suojelee.
Aivan nuoria miehiä ei ole mukana juhlassa muita kuin Harry Nicander, valtioneuvoksen ainoa lapsi. Vuoden parin ylioppilas ja äsken ulkomaanmatkalta palannut.
Harry nähdessään Johnsonin punastuu ja häntä inhottaa tuollainen häpeämättömyys.
Harryä kohdellaan hyvin huomaavasti. Mutta itse hän pyrkii loistamaan niin vähän kuin mahdollista.
Häntä ujostuttaa tämä ikämiesten seura. Siinä hän tuntee itsensä vieraaksi ja kävelee levottomana sinne tänne huoneissa kuin jotakuta etsien.
Näissä klubin kokouksissa ei hän ennen koskaan ole ollut.
Mutta nyt tahtoo pappa näytellä häntä kaikille jonain harvinaisuutena. Sillä valtioneuvos on silmittömästi ihastunut omaan poikaansa. Ja juuri vasta palasi Harry ulkomaalta.