Levotonna sukii Harry tilkkaansa, hyräilee hiukan laulua… kävelee … kävelee…
Kunnes viskaupi rentona muutamalle sohvalle puolimakuulle, sulkee silmänsä ja leikkii kultaisilla kellonperillään.
Tämä nyt on laitaa lähteä tällaiseen ukkoseuraan!
Yksi ja toinen koettaa häntä lähennellä. Mutta hän on kylmä, umpimielinen ja vaitelias. Tämä on paljasta ujostelemista, mutta se Harryn asemessa olevassa nuoressa miehessä käsitetään liialliseksi omanarvontunnoksi.
— Hän on niin ylpeä!
Se on vakiintunut arvostelu Harrystä.
Harryn kulmakarvat ovat närkästyneissä rypyissä. Se lisää sitä luuloa, että hän uskoo itsestään liian paljon.
Mutta pappa liittää häneen sanomattoman paljon toiveita. Sen hän itsekin tietää. Ja melkein sitä pelkää.
Harry on läpeensä tunteellinen ja vaikutuksille herkkä. Sen näkee jo päältäkin värähtelevistä kasvoista, joissa ilme ilmettä ajaa.
Se on äidin perintöä. Sillä mamma on myös tuiki tunteellinen. Tämä mamma, joka on läheltä Skaran kaupunkia Trotorpin kartanon tytär Ruotsista. Hän on Länsi-Göthinmaan vanhaa, mutta köyhtynyttä aatelistoa ja syntyään von Löwenhjelm.