— Miten todellakin me olemme eläneet ilman kaikkea kritiikkiä. Huveja … huveja … huveja! Mutta minkälaisia? Ei teatteria, ei orkesteria, ei konsertteja. Vain viiniä ja naisia! Ah! Vanhan Lutherin parhaita herkkuja kyllä … mutta sentäänkin… Tässä kaupungissa ei ole yhtään rakennusta, jota kehtaisi sivistyneelle arkkitehdille riemuiten osottaa. Ja kuitenkin täällä on viisi miljoonamiestä. Kolme niistä on tässä saapuvilla. Ja kaikista etumaisimmat. Ei ole mitään yhteiselle paikalle pystytettyä taideteosta … ei niin mitään! Vaikka juuri semmoiset köyhän rahvaankin mielet tekevät suosiollisiksi "kaupungin isille". Ja iloitsevat niistä yhdessä perustajien ja kustantajien kanssa. Ajattelepa sitä, Fleege, joka olet valtuusmiesten puheenjohtaja. Ja ollut jo monet pitkät vuodet. Ulkomaalta palattuaan puhui minulle Harry kyynelsilmin, miten huonossa ja ymmärtämättömässä kunnossa ovat koskisaaremme, vaikka ne juuri meidän kaupungillamme ovat ihmeellinen kalleus, mihin laittaa ulkopuistot. Yhdessä ja kaikista parhaimmassa perkataan lohia, toisessa rumat tavaramakasiinit töröttävät ja siellä sinun ikkunasi alla, Elers, on värjäysverstaat ja tamppilaitokset. Ohhoh sentään. Muistakaapa Rooman ja Ateenan rikkaita! Kaikki mikä itaruudeltamme on liiennyt, on juotu ja … ja … sano sinä, Littov, se sana, jos kehtaat, puhuu edelleen valtioneuvos.

— Meillä ei ole Perikleitä, huokaa Heideman ja katsoo nöyrästi
Elersiä.

— Mutta nyt, hyvät herrat, uusi aika kurkistaa ovelta. Nyt alkaa kritiikki juosta pitkin kaupungin katuja. Ja se on hirvittävä olento tällaisessa pesässä, sanon minä, huomauttaa valtioneuvos.

He kaikki sattumalta huokaavat yhteisen suuren pitkän huokaisun.

Synkkä raskas mieliala on pudonnut tämän huoneen istujiin. Heillä on kuin kyyneleet silmissä ja miljoonat sylissä. Raskaita ovat molemmat heidän kantaa.

Jonkun ajan takaa alottaa teeskentelevän remuilevasti maisteri Littov vanhan kuluneen juomalaulun, kilistää ja juo lasinsa pohjaan.

Mutta kukaan muu ei häneen yhdy. Ja sen loputtua on taas hiljaisuus huoneessa. Tik-tak tik-tak kuuluu niin pelottavan äänekkäästi.

Vieraat ovat vaipuneet tilille oman itsensä kanssa.

Tässä istuu kasa murheellisia vanhoja herroja, joiden johdossa on koko kaupunki ja lääni.

Talisilmäinen suurivartaloinen Elers panee kätensä ristiin päänsä taakse, nojaupi enemmän nojatuoliin ja lausuu vähän arastellen: