Littov istuutuu täysin nolattuna.
— Mutta mitä oikein tahdotte? kysyy hän kummissaan.
Sillä Littov ei jaksa ymmärtää tätä tällaista.
— Kerran täälläkin viettää siistin hetken. Sinä, Alvar, et ymmärrä meitä toisia. Sillä sinulla ei ole henkisiä harrastuksia, vaikka olet oppinut mies. Lempiaineestasi matematiikastakin sinä aina etsit aistillisuutta, jota siitä muiden on kai vaikea löytää. Ja geometriassa ovat käyrät viivat ja ympyrät sinun lemmikkejäsi. Sinä niissä tapaat yhtäläisyyttä vissien naisruumiin osien kanssa. Niin niin. Jo poikana olit … meidän kesken puhuen … sudenpenikka, joka raatelit alaikäisiä tyttöjä. Nyt ukkomiehenä olet neitosten pahahenki, puhuu valtioneuvos koettaen jo hymyillä.
— Mutta eivät silti pelkää kuten setä Mortimeria, nauraa Littov mukana.
— Nainen on aina enimmin rakastanut sitä, joka hänelle tekee enimmin pahaa. Sen opettaa historia, puhuu Heideman haukotellen ja jäseniään oikoen.
— Meillä on nyt, Alvar, henkisten harrastusten hetki, jota sinä et ymmärrä. Mutta … mutta jos nyt sinäkin koettaisit ruveta ymmärtämään. Sillä Tervon ympyrät voivat pian leikata sinunkin ympyriäsi.
— Tervon? Pah! Ja tätä te pelkäätte? Tämän vuoksi kiellätte itseltänne iloisen tuokion? Houkkioita! sanon minä.
Littov kaataa lasinsa täyteen, juo sen pohjaan ja lausuu:
— Meillä on ympyrä, minkä sisään voimme pakottaa Tervon liikkumattomaksi pisteeksi. Ja se ympyrä on raha.