— Kaunista kuulla! Eikö teillä toisilla ollut yhtä korkealla silmät päässä tarkastella Tervoa kuin minullakin? Minä vastaan kyllä omasta avustuksestani. Mutta monta teidänkin soppaanne Tervo on syönyt. Eikä ole mielestäni syytä niistä minua moittia. Minä suosittelin … mutta teillä oli tilaisuus pitää ovenne häneltä suljettuna.
Valtioneuvoksella jo posket vihasta punoittavat. Hän kyllä itse katkerasti tuntee suuren syyllisyytensä muiden silmissä ja se häntä sielullisesti repii ja raastaa. Mutta juuri siksi hän panee kovasti vastaan ja syyttää noita toisia kuin omaa pahaa mieltään keventääkseen.
— Ja kaiken lisäksi minulla oli erityinenkin syy tukea Tervoa. Mutta se syy on teille tuntematon ja pysyy sinä, puhuu valtioneuvos.
Littov kallistuu valtioneuvoksen puoleen ja kuiskaa puoliääneen hänen korvaansa:
— Eihän vain Tervo ole setä Mortimerin poika?
Kaikki nauravat. Valtioneuvos tulistuu.
— Minun poikani ei kulje fennomaanian kengissä, puhuu hän.
— Mutta Tervoako Mortimer niin pelkää? Niinkö? Ja te toiset? Kaipa minä käyn hakemassa tytöt rohkaisemaan herroja, sanoo Littov ja yrittää mennä.
Silloin valtioneuvos hyppää tuoliltaan, tarttuu Littovia rintapielestä ja puhuu:
— Alvar! Minun tähteni pysy täällä!