— Ja kuitenkin kaikki tuo vanha rakas monisatavuotinen kalleus vieraan käsissä, joka sen konkurssihuutokaupasta osti. Silloin juuri minä pyysin pappaa muuttamaan Ruotsiin ja ostamaan Trotorpin, kun se huutokauppaan joutui. Hän olisi voinut sen tehdä. Mutta jyrkällä kädenliikkeellä hän kaikki hylkäsi. Ja niin jäi minulta näkemättä tummansininen Vennern ja pyökkipuisto ja siinä laulava satakieli … jäi kai ainiaaksi! Mutta nyt elän minä lakkaamatta siellä. Öillä näen unta Trotorpista … päivät elän sen muistoissa … ja kun sinä tulet lähelleni, tuntuu minusta kuin jokin salainen näkymätön huumaus vanhasta Trotorpista tuulenhenkäyksen tavalla puhaltaisi päälleni. Niin niin niin…
Mamma itkee.
— Ja arvaapa, minkä pappa sanoi syyksi, mikä muka esti häntä silloin
Ruotsiin muuttamasta.
— Noo?
— Isiltä peritty tervaliike. Hyi!
Harry hymyilee.
— Pappa on aina vitsikäs. Hän tahtoi kai sinulle panna koko muuton leikiksi.
— Eipäs. Hän haltioissaan selitti, että vain se liike … yksin se … koko muuton estää.
Harry ei voinut olla hymyilemättä.
— Mutta tervaliike on juuri suomalainen liike. Ja pappa tahtoi olla suomalainen.