— Hyvä! Mitä vannot?
— Että viinoja ja hekumaa läpi elämäni vihaan.
— Nyt teit Hannibal-valasi. Käy alttarille ja minä siunaan sinua.
Valtioneuvos puristaa poikansa kuumaan syleilyyn. Harry kuulee, miten papan rinta rauhattomasti huokaa. Mutta yhä lujemmin hän häntä puristaa.
Äsken mamman syleilyssä. Ja nyt papan. Harrystä tuntuu, että kaikki on jo anteeksi annettu. Hän rohkaistuu, varmenee, sielunsa papalle avaa.
— "Salamasta" minä tulin sinulle ja niille toisille "Promenadiin" puhumaan. Vain sitä varten minä sinne tulin. Minä luin sitä ja hämmästyin. Luin ja kuumenin. Luin siitä sinustakin.
— Ah! Minustakin? Noo … minä tunnen sen.
— Sitten minä näin sitä suurin mytyin kuljetettavan ylimaahan tervakansalle. Mitäs siitä sanot?
— Se on harmillinen juttu. Tervo näyttää luovan silmänsä erityisesti juuri sinne. Mutta kai siksi, että siellä on hänen syntymäpaikkansa … siellähän jossain tervamännyn juurella on tämän suurmiehen kätkyt heilahtanut…
— Juuri parhaallaan matkaa "Salama" arkullisittain ylös koskia.