— Mutta minäpä en voisi niin tehdä!
— Elämän varrella muuttuu ihminen vaikka miksi. Mutta nuorena on kurssi pidettävä korkealla … muista se … hyvin korkealla. Maisteri Littov sanoi tänään, että kun ihminen perii miljoonia ja pahan veren, niin ei hänestä tule tekemälläkään kristittyä. Hän olikin jo pikkupoikana sudenpenikka … täysi tiikeri. Jo silloin alaikäisiä tyttölapsia raateli. Mutta sinä, Harry, olit eiliseen päivään asti minun silmissäni puhdas kuin pulmunen lumella. Olkoon sinulla edelleenkin korkeat ihanteet! Lue Runebergiä, lue Franzénia! Mutta Snellmania karta! Topelius on puoleksi lapsi eikä ketään vahingoita. Häntäkin voit lukea. Snellman on se ainainen riitakukko. Mutta hän on samalla paholainen, jolle kun nuori mies antaa pikkusormensa, niin hän pian viepi koko kädenkin. Tervo on hänen lumouksessaan. Mutta hänen Snellman-bystinsä myödään pian ryöstöhuutokaupalla…
— Ei siltä lähtökohdalta, pappa! Aatetta vastustetaan aatteella. Ruotsalaisen kulttuurin aate on korkea ja kaunis, vuossataisen hedelmällisen työn kruunaama… Kyllä se jaksaa painiskella raa'an fennomaanian kanssa. Vastustamme aatteella!
— Vaiti! Et ymmärrä. Fennomaanian alta nostaa päätään kansallisuuden aatteen satapäinen hirviö, jolla on elämisen voimaa enemmän kuin tarpeeksi. Ja Tervon suonissa on heidän vertaan … noiden ylimaan tervamiesten verta, sameata, raakaa, raskasta, häijyä verta. Siinä se on juuri se suuri vaara. Hän ei ole outo niille, joita hän tahtoo valvatella. Hän tuntee omansa ja he hänet. Niin juuri. Kuin peilissä tuntevat he toisensa. Nyt jo lehtensä ensi numerossa hän kääntää katseensa erityisesti tervakansaan. Joka kuitenkin tähän asti on ollut meidän tiukissa vöissämme. On ollut meidän tuottavin tulolähteemme. Vaara uhkaa ensiksi sieltä käsin. Tervamiehet rupeavat vaatimaan korkeita hintoja ja käteistä rahaa. Sanoit "Salamaa" venekuormittain rahdatun ylimaahan. Siellä se palo syttyy, minkä savu tuntuu meidän sieramiimme asti. He rupeavat vaatimaan käteistä rahaa. Sitä hänellä itsellään ei kyllä ole. Senpä vuoksi ensimäinen ja paras pelastus on se, että ajamme Tervon konkurssiin. Silloin ei hän saa lupaa sanomalehteäkään toimittaa. Ja silloin gloria hänen päänsä ympäriltä häviää. Tervakansa näkee, että mies on yhtä velkainen, yhtä rutiköyhä kuin he itsekin. Ja mitä köyhä kerjäläinen mahtavan tervapatruunin edessä voipi, sen he kyllä itse tietävät. Ei muuta kuin kumarrella varpaihinsa asti. Näin!
Valtioneuvos teki koomillisen tervamiehen kankeaa kumarrusta matkivan liikkeen ja nauroi.
— Tervolla on vielä omaisia elossa ylimaassa, puhuu Harry ja katsoo silmiin pappaa.
Papan katse käy vältteleväksi, kuin araksi, ja hän vastaa:
— Minä tiedän. Silloin kun hänet koululaisena otin suojelukseeni, tiedustin hänen perhesuhteensa taki tilaan. Hän tuli kotipitäjänsä kirkkoherran suosituskirjeet mukanaan tänne kaupunkiin tervaveneessä ylimaasta juuri ensimäiseksi minun luokseni. Kirkkoherra oli häntä niin neuvonut ja hänellä oli mukanaan suosituskirje minulle papilta. Niinkuin sinä sen tiedät. Muistat kyllä sen pitkän laihan punatukkaisen kesakkonaama pojanvenkaleen, joka tullessaan näytti pihalla puukkoa "Castorille", se kun haukkui häntä. Mutta siitä se yleni. Nyt hän näyttää puukkoa minulle. Sinä, Harry, menet vain lukemaan korkeita tutkinnoita. Minä jään katsomaan Tervon puukon terävyyttä. Ja minua huvittaa löytää kerrankin vastustaja, joka rohkenee otella. Menemme iltateelle. Mutta sinä, nuoriherra, valasi muista! Ellet sitä pidä, niin et kovinkaan pitkälle pääse.
— Et siis salli minun vuodeksikaan jäädä Heidemanin apulaiseksi? Minä palan innosta. Ja minä rakastan tätä kotikylääni sydämeni lämmöllä. Jokainen katukivi on minulle täällä tuttava.
— En salli. Olet liian suuri näin pieneen asiaan. Et saa ajaa tulevaisuuttasi karille … et nyt etkä vasta … muista se! Annatko minulle kätesi sen vakuudeksi?