Sillä välin oli vanha kiertokoulunopettaja koonnut oppilaansa ovensuuhun. Kyläläiset katselivat vain eikä yksikään mennyt. kirjoittamaan nimeään.
Kansakoulunopettaja Antti Aarnio nousi penkiltään ja kävi puhujan luo.
— Saisinko minä kirjoittaa nimeni ja puhua sitte puolestani pari sanaa, sanoi hän Kaukolan maisterille.
— Tehkää hyvin! Tahdotte puhua myös asian eduksi?
— Niin, hiukan.
— Olkaa hyvä!
Ylioppilas kävi istumaan pappilan neitien luo. Kansakoulunopettaja alkoi vitkaan puhua.
— Herra Kaukola on jo kyllä selvästi ja sattuvasti puhunut asian puolesta, mutta suotanee ehkä minunkin lausua joku sana. Jo itse raittiusseura raittiutta harrastavana ja juoppoutta ehkäisevänä on mitä suurimmasti kannatettava. Mutta vielä on toinenkin syy. Meidän paikkakunnaltamme puuttuu sivistävä seura, seura — sanon minä — jossa nuoriso voisi puhtaasti ja säädyllisesti viettää joutoiltojaan. Nuo nurkka-tanssiseurat ja muut semmoiset pilaavat meiltä nuorison voimat, vievät sen harhateille, eksyttävät sen Jumalasta ja säädyllisyydestä. Tämä oli se asia, jonka tähden aivoin puhua, sanoa sanasen. Olen puhunut puhuttavani. Kehoitan teitä, kunnioitettavat ihmiset, innokkaasti ottamaan osaa raittiusseuraan.
Erkki nousi ylös mennäkseen kirjoittamaan nimeään. Kun hän oli pääsemäisillään pöydän luo, nykäsi ylioppilas, mikä istui ensimmäisellä penkillä pappilan ryökynäin vieressä, häntä takin liepeestä takaisin.
— Tehkää hyvin, osoitti hän samalla pappilan neideille pöydällä olevaa listaa.