Anni pani kätensä ristiin ja luki "Isämeidän".
Äiti näytti sangen väsyneeltä ja vaipui vasten tahtoaan makaamaan. Kun Anni oli lukenut rukouksen, oli hän hiljaa. Kohta kuuli hän äidin hengittävän raskaasti ja näki hänen vaipuneen uneen.
Anni lähti kyökkiin syömään ja sulki oven hiljaa mennessään. Ripeästi juoksi hän kartanon poikki. Hänen mustat suortuvansa heiluivat ylös ja alas hänen juostessansa. Kun hän pääsi kyökkiin, niin käski rouva häntä murkinoimaan. Halukkaana istui Anni syömään rouvan antamaa lihakeitosta. Rouva kehotti häntä syömään kylliksensä. Ei Anni näyttänyt säästävänkään, söi kun söikin suun täydeltä. Iloisena katseli rouva Annin ruokahalua ja ajatteli mielessään, että jospa Jumala olisi suonut hänellekin tuollaisen sievän tytön. Vasten tahtoaankin, hän näet ei tahtonut häiritä Annin syöntiä, meni hän Annin luo ja alkoi silittää hänen kiharoitaan. Iloisena nosti Anni suuret silmänsä rouvaan päin ja katseli sitten niin viehättävästi ylös. Ihastus voitti rouvan, hän tarttui Anniin ja asettui istumaan Anni helmassa. Rouva tunsi sanomatonta iloa saada puristaa tuollaista viatonta olentoa sydäntänsä vasten, joka useasti olisi ollut paljon iloisempi, jos hänellä itsellään olisi ollut tuollainen olento, olisi ollut lapsi, jonka poskilta hän olisi saanut kuivata ne kyyneleet, jotka miehensä tylyys puristi hänen silmistään.
"Minullahan on vielä niin paljon tehtävää", huudahti rouva, pannessaan
Annin pois helmastaan.
"Mene nyt äidin tykö ja vie tämä maitolasi hänelle", sanoi hän, antaessaan lasin Annille.
Varovaisesti lähti Anni kävellä sipsuttelemaan pirttiin. Kun hän tuli pirttiin, oli äiti hereillään. Anni meni äidin luokse, joka näytti sangen kipeältä. Varovaisesti laski Anni maitolasin penkille vuoteen viereen ja istui itse vuoteen laidalle.
Pirtin siistijä-mummo oli myös kotiutunut. Ahnaasti katseli hän lihaliemikuppia ja maitolasia, mutta sitä eivät vuoteessa olijat huomanneet. Äiti valitti kuumettaan. Kuin ruumis makasi hän vuoteella, silmät sisään vajonneina ja posket aivan kelmeinä.
Ilta lähestyi. Aurinko aleni alenemistaan ja loi punertavan ruskon taivaanrannalle. Ainoastaan vieno hämärä vähitellen peitti maat; pimeyttä ei enää tullut, sillä oli jo toukokuun alku.
II.
Aamu valkeni, muuan noita suloisia kevätaamuja. Aurinko paistoi kirkkaasti pirtin akkunasta sisään. Muori heräsi ja alkoi kömpiä ylös. Pantuaan ryysyjä selkäänsä, rupesi hän kahvinkeittoon. Äiti ei nukkunut; tylsästi katseli hän huoneen kattoon, välinpitämätönnä ympärillä olevista seikoista. Anni nukkui vielä. Muijan puuhatessa kahvia, pani äiti kätensä ristiin. Hän näytti hiljaan rukoilevan.