— Emme puhu hänestä nyt. Muuten meille tulee paha mieli. Oo — eloa on paljon, mutta elomiehiä vähän.
Palvelija toi kahvin ja poistui.
Kun kahvia juotiin, kertoi rovasti ruustinnalle Juhmakan isännän sakastissa käynnin, hänen kirkosta pois ajamisensa korskuvalla oriillaan, hänen kalleista rekivaatteistaan, hänen uudesta pietarilaisesta turkistaan. Kaikki, mikä oli juhmakkalaista, oli nyt rovastista jotain erikoista, josta täytyi puhua.
Siten saapui lähdön aika.
— Enpä muista monesti näin sydän riemua täynnä kodista lähteneeni. Ja vielä kerran tuon mammalle mukanani terveiset, että Juhmakka on kutsunut minua hoviinsa pitämään hartaushetken. Sitä siellä ei ole koskaan pidetty. Mutta nyt ollaan matkassa sinne päin.
— Ja sitten me kaikki lähdemme mukaan, vastaa ruustinna.
Lukkari saapui. Sai istua rekeen rovastin viereen. Ja niin he lähtivät.
II LUKU.
Kun rovasti lukkari mukanaan ajoi hoitolan pihaan, kuului heidän korviinsa sisältä mieltä kääntävä huuto ja rähinä.
— Mutta mikä täällä on? kysyi ihmeissään rovasti lukkarilta, joka punastui ja harppasi suin päin sisälle.