— Kost' jumala.
— Nyt kahvia.
— Kiitoksia, ruustinna. Vielä kahviakin. Oi sentään… miten se ruustinna on hyvä, puhuu Tiina.
— Nyt sokuria.
— Kost' jumala. Onko topan pohjaa? Tiina kysyy.
Pietu seisoo hämmästyneenä näiden aarteiden edessä.
— No kannattipa vähän palellakin, kun saat tällaista ruokaa!
— Kunpa Askokin olisi ennättänyt näitä syödä ennenkuin kuoli, huokaa
Tiina.
— Ei se poikamurikka olisi sitten kuollutkaan. Eipä suinkaan. Ei pakkanen pysty siihen, joka syö herrasruokia. Niihin on kätketty voimaa, jota pakkanen ei jaksa purra, haastaa Pietu.
— Nyt emäntä keittää kahvia, kun sitä kerran meilläkin on, pyytää Tiina ja laittelee jalkoihinsa kellervää väkevälle tuoksuvaa voidetta, mitä rovasti oli lähettänyt.