— On kuin käärmeen myrkkyä se sinun keltainen tervasi, huomauttaa Pietu.
— Mutta millä me rovastilaisten hyvyyden palkitsemme? puhuu Tiina.
— Niin. Ja minua jo hävettää, kun ukkoa hoitolassa haukuskelin.
— Mitä Pietu sanoi? kysyy naurusuin mökin isäntä.
— Ei sitä kehtaa tällaisen viljan äärellä sanoa.
— On niin rumaa?
— On.
— Pietu se osaa sanoa pistävästi, että se tuikkaa kuin neulalla suoraan vereen asti.
— Nälkä ja vilu… ne, isäntä, opettavat teillekin kaikkea.
— Kaikkea muuta, mutta ei työntekoa, pistää isäntä.