— ’sus siunaa! Ja semmoista kaunista sinä, Pietu, aiot myödä! valittaa taas Tiina.
Pietun veret jo nousivat. Mies vanhan ja väljän sortuukin alla kasvoi.
— Ei meillä ole varaa pitää herrastavaraa! äkäili Pietu.
Katsottiin tuota kirjoitusta. Se oli rovastin herramaista käsialaa.
— Antaako emäntä viisikymmentä penniä?
— En anna niin paljoa.
— No neljäkymmentä?
— Enkä niinkään. Kaksikymmentäviisi penniä.
— Suutarin markan.
— Enkä halua ostaa ensinkään, kun siinä on tuo kirjoitus. Siinä lukee sinulle eikä minulle.