— Juhmakka on rikas mies, joka vaeltaa leveällä tiellä.
— Hys!
— Te olette juuri se raamatun publikaani, jonka jalkain juuressa Latsarus viruu paiseissaan. Olette ajanut Pietu Pippurin käden poikki, olette riistänyt turvan ja tuen perheen isännältä… isältä piti sanoa. Mutta se ei liikuta teitä ensinkään. Pietu kävi minun luonani ja kertoi isännän ruoskalla yhä uudelleen uhanneen. Se on kaunista peliä…!
Pietu oli todellakin käynyt pastorille näyttämässä kättään ja valittamassa Juhmakan kovuutta.
Tästä huomaavaisuudesta eli arvonannosta oli pastori tullut niin liikutetuksi, että hän oli luvannut ottaa Pietun suojelukseensa.
Mutta tähän purkautumiseen oli sentään syy syvemmällä. Pastori hyvin vielä muisti kutsut näihin pitoihin ja tahtoi nyt antaa takaisin vielä vahvemmasti ja suuremman joukon kuullen.
— Herrainen aika, miten isännällä on kova sydän yhtä seurakunnan vähäosaisinta kohtaan. Ja seurakunnan pap… pappina on minun tehtäväni kolkuttaa isännän… Pietu on ihminen hänkin. Monesti kyllä minuakin suututtanut, mutta hän on minun lähimäiseni… sen minä tässä julkisesti tunnustan.
— Jo toki, ärähtää Juhmakka.
— Hän on myös kalliisti ostettu seurakunnan jäsen. Pietu itki minun luonani osansa kurjuutta. Valitti vaimonsa ja lapsensa kuolevan nälkään, kun ei pysty työhön… Maksakaa Pietulle kipurahoja. Asia on hyvin arkaluontoinen… hirvittävän arkaluontoinen… ajaappa jouluna Herran huoneesta palatessaan kö… köyhältä lähimäiseltään käsi poikki… oi se on poikki.. se maksaa isännälle vielä paljon, ellette Pietua sovita…minä seurakunnan pappina lupasin Pietulle teidät saattaa katumaan ja tuntemaan suurta pahuuttanne, jonka vertaista saa hakea… saa etsiä.
— Herra nähköön! Onko pastori taas…