Isäntä kulki viinapullo kädessä ja kaatoi kullekin annoksensa. Pennin sikareja olivat pöydät kukkurillaan ja kahvia sai jokainen vatsansa täyteen.
Yön tullen vieraat vietiin ylärakennuksessa nukkumaan, jos niin halusivat. Mutta suurin osa miehiä uhrasi yönsä konjakin, korttien ja tupakan ääressä.
Kunnes kello kolme aamulla isäntä sammuttaa tulet ja ajaa viimeisetkin maata.
Mutta silloin jo hänen omatkin aivonsa ovat pimeät.
Hänellä on kuitenkin vielä tehtävä työ, jota hän koko illan on päässään hautonut.
Hän sytyttää lyhdyn ja hoipertaa ulos. Siellä on jo kauan lunta satanut. Lyhdyn valo epätasaisesti läikkyy hänen kulkiessaan ja valaisee tuskin tuumaa eteensä tässä sakeassa lumituiskussa.
Isäntä kulkee uuteen navettaansa ja siellä sen peräseinälle. Hänellä on rautainen kohennuskeppi kädessä ja sillä hän yks kaks lyödä heläyttää pietarilaiset taulut palasiksi.
Kyllä se pilkka nyt loppui.
Ulos tullessa jalka lipeää ja pää on niin suunnattoman raskas. Hän lankeaa lyhdyn päälle ja saa lasisirpaleita toisen kätensä täyteen. Hän kierii siinä märässä lumessa suullaan ja päällään. Ja jää makaamaan navettansa kynnyksen eteen alle härjän kuvan tänä suurena vihkimysjuhlana, jonka maineen piti lentää kautta laajan Ylä-Karjalan ja taas kuljettaa Juhmakan nimeä yli maiden ja vetten.