— Minä tahtoisin häntä silloin nähdä, nauroi Maiju juodessaan sampanjaa, mitä Moe oli mukanaan tuonut.
Naurettiin eikä sampanjaa säästetty. Sinne lehtoon nurmelle lensi Maiju juopuneena silmälleen ja jäi siihen makaamaan. Mutta Moe lähti kaupunkiin.
Siellä kotona oli häntä jo äskeinen poika odottamassa.
— Meneppäs, poikaseni, puutarhuriin ja pyydä häneltä kohta mukaasi komein saatavissa oleva kukkavihko! Sellaista minä tarvitsen. Mutta joutuin! He! Tässä saat sikarin.
Poika lähti. Tunnin takaa toi hän tavattoman suuren kukkavihon. Maijun kirjoittaman nimikortin pisti Moe kukkavihon sisään, painoi pojan kouraan viiden markan setelin ja kysyi, tiesikö hän Hagertin taloa. Kyllä poika tiesi. — Nyt menet sinne. Viet tämän kukkavihon etkä jätä sitä siellä muille kuin itse rouvalle. Kuule! Ei kenellekään muulle! Etkä virka mitään, kuka lähetti, et, vaikka udeltaisiinkin. Kun toimit hyvin, niin vastakin on minulla asiaa sinulla juoksutettavana.
Poikavesseli sai taas sikarin ja sitä poltellen lähti Hagertiin. Pojan mentyä alkoi Moe nauraa hohottaa. Ja hän yksikseen nauraa hohotti niin äänekkäästi, että hänen palvelijanaisensa avasi oven ja katsoi, mitä hauskaa se herra nyt piti. Moe katsoi häneen ja nauroi edelleen. Se nauru tarttui emännöitsijäänkin ja hänkin alkoi hohottaa, tietämättä, miksi.
Hetken takaa lähti Moe liikemiesklupin vuosikokoukseen.
XX LUKU.
Kun poika kukkavihon kanssa pääsi perille, oli Pertti jo lähtenyt liikemiesklupiin. Pertin mieli oli niin kevyt ja onnensa rajaton. Lähtiessään suuteli hän Annaa, joka hiki kasvoilla puuhasi illallisten kanssa. Oli sovittu, että klupin kokouksen päätyttyä Pertti suoraan toisi vieraansa kotiin. Siten voisi Pertti Moelle hänen oman nenänsä edessä kouraan tuntuvasti näyttää, ett'ei hän huoli Moea mukaansa ja että tästä lähtien heidän välinsä olisi kuitattu.
Mennessään klupiin sukelsi Pertin mieli vanhoihin muistoihin. Hänen mieleen juolahti se aika, jolloin hän usein meni pelastusarmeijaan "todistamaan." Oli sekin aikaa! Entäs se, kun asui yhdessä sepän kanssa ja kuunteli hänen esitelmiään kuudennesta käskystä! Pertin täytyi väkisinkin hymyillä itselleen.