— Valetta ihan alusta loppuun! kuulee hän Pertin mahtipontisesti lopettavan.
Siihen parahtaa kiivaasti Maiju leimuavan rohkeana:
— Älkääkä uskoko, herrat! Hän se valehtelee!
Pertti säpsähtää tuota ja lentää tulipunaiseksi. Notaari, joka tällä välin on kirjoitellut papereihinsa, nostaa päätänsä ja katsoo nauravasti Maijuun. Maiju häpeää ja luo alas silmänsä sen virnistelemisestä.
Tuomarin kasvot eivät värähdäkään. Ne ovat elottomat ja tuimat.
— Väittääkö syytetty syytöksen valeeksi? kysyy hän Pertiltä.
— Kaikki on totta niinkuin tyttäreni vakuut…, ehättää Toivoska puolustamaan Maijua.
— Hiljaa! karjasee tuomari ja polkaisee jalkaa lattiaan.
— 'sus siunaa! äännähtää leski ja hypähtää säikähdyksestä.
Mutta Pertti saa rohkeutta, entisen rättärin rohkeutta. Ei hän enää ole arka, ei ollenkaan. Tuo karjunta ei tarkoittanut häntä. Voi sentään, miten hän jo aristui! Mutta tuomari pelasti. Ja nyt hän jo taas tietää, miten oikeuden istunnossa pitää olla: tyynenä ja tasaisena, vaikka äimällä pistettäisiin. Sillä sitä voittaa enemmän kuin kovalla ja kiivaalla suun kopunalla… olla jääkylmä ja kaikki käy hyvin.