— Et tule enää minun kattoni alle! kivahti Toivoska eteisessä Pertille.
— Kyllä tavarat pois haetaan, puhui Pertti levollisesti.
Maiju kainona raivasi itselleen tietä eteisessä. Siinä samassa tuli muuan vaimo ilmoittamaan, että Maijun lapsi juuri on kuollut. Silloin tuumi Pertti leveästi poliisituttavalleen:
— Lähetäänpä ottamaan sitte hautajaisiksi lasi!
Ja niin he lähtivät anniskeluun. Pertti ei ollut mikään juomari, mutta erityisissä tilaisuuksissa voi hän vähän kallistaa lasia. Ja tässä oli nyt sellainen tilaisuus.
Mutta Maiju painoi enemmän huivia silmilleen päästyään kadulle äidin kanssa. Nyt hän tunsi, miten onneton hän oli.
— Voi, hyvä Jumala! Mitä minä olen tehnyt! sanoi hän äidilleen kulettaessa kylmässä tihusateessa.
— Ymmärrätkö nyt, millaisia ovat ihmiset? Ymmärrätkö, että tuo Pertti on suuri roisto? Ja tuokin tuomari! Ei kehdannut edes asiasta oikeaa selkoa ottaa, puhui äiti kiukkuisella äänellä.
— Mutta miksi, äiti, olet aina pitänyt minua erillään ihmisistä? Minä luulin, että he kaikki ovat yhtä hyviä kuin sinä… Voi että Pertti on noin kelvoton…!
— Juuri sentähden, että minä tunnen alhaisen kansan huonouden, tahdoin sinut pitää heistä erillään. Mutta omaan kotiini tuli roisto, joka vietteli tyttöni… Mitä minä olen tehnyt, kun Jumala minua tällä tavalla rankaisee…?