— Minulla oli Leipivaarassa kauppa ja tämä Pertti oli minulla renkinä…
Yhtäkkiä Tappura pysähtyy puhuessaan. Hän ei tahdo sanoa että Pertti oli ruotilaisena, vaan renkinä, sillä hänen vielä ylimaassa ollessaan oli Pertti jo pappilassa renkinä.
— Olin sitä minäkin siellä jo kulkevana kauppiaana, oikaisee Pertti.
— Ja nyt olet konepajan valurina. Olen minäkin kulkenut maita ja mantereita sitte, kun ylimaasta lähdin, sanoo Tappura ja lisää hiljaisemmalla äänellä:
— Mutta on parasta, että ollaan puhumatta entisistä. Minä ja sinä olimme ennen vähän typeriä.
Tappura katsahtaa merkitsevästi univormuaan. Pertti ymmärtää hänet. Tappura olikin lähtenyt karkuteille ylimaasta jättäen jälkeensä aimo lailla velkoja. Mutta olivatpa nyt entiset asiat miten tahansa. Yhtäkkinen yhtymys monen vuoden takaa antaa iloa molemmille. Tappura kyselee ylimaan asioita ja Pertti selittää. Pertin puheen johdosta kuvastuu molempien miesten silmien eteen palanen syrjäistä maan kolkkaa. He näkevät silmissään suuret metsät, joissa karhu nukkuu kaatuneen puun alla talvi-untaan ja susi kamalasti ulvoo paukahtelevassa pakkasessa. Mutta suvisin korkean vaaran alla päilyvät ikihonkien suojassa tyynet vedet ja etäältä kuuluu tunturikosken vallaton laulu. Voi niitä monia korkeita vaaroja, joilla sydänkesänä aurinko armaana paistaa! Oi niitä salovesiä! Kolkko ja yksitoikkoinen on ylimaan elämä, mutta luonto suuremmoinen. Siellä vaaran alla oli pienoinen maalaiskirkko järven rannalla, oli pappila, oli lukkarila, oli yksi isompi talo ja useampia mökkiä. Sellainen se oli se ylimaan kirkonkylä. Mutta Leipivaaralla oli monta taloa, niin varakasta että useampana vuotena söivät puhtaan leivän…
Puheensa jälkeen ovat Pertti ja Tappura hetken ääneti. He ovat siirtyneet ajatuksissaan tästä törkyisestä tehtaasta sinne kauvas, jossa kesällä ei ole sanoiksi asti yötä eikä talvella päivää.
— Tekin olette pelastusarmeijalainen, näen mä, sanoo tovin takaa Pertti.
— Minä olen "kapteeni", jos tarkkaan katsot. Pertti naurahtaa ja leikillä ajattelee mielessään, entä jos hänkin ylenisi "kapteeniksi". Tappura selittää hänelle asuntonsa ja pyytää Perttiä ensi tilassa käymään luonansa. Pohjolaisen lämmin myötätuntoisuus maakuntalaistaan kohtaan vieraassa paikassa on molemmissa miehissä herännyt. Sama syntymäpaikka sitoo mielet yhteen.
— No miltä sinusta tuntuu tässä tehtaassa olo? kysyy Tappura.