— Aa, sinä vanha kettu! huudahti Pertti ja löi näppiään ilmassa, kun luuli löytäneensä juuri oikean selityksen insinöörin puheeseen.
XVI LUKU.
— Kuule, Anna!
— Puhu, kiltti Pertti!
— Aivon sinulle esittää jotain ihanaa…
— No — oo?
Anna nosti silmänsä kysyvinä Perttiin, Pertti paransi vain mukavaa asemaansa nojatessaan täytetyn sohvan selustinta vasten. Hän tunsi jo, että huonekalu, jolla hän liikkui, oli niinkuin oma. Ja sentähden hän imi nautinnolla savuja sikaristaan ja puhalteli niitä verkkaisesti ilmaan.
— Meidän pitää laittaa oikein suuret ja hienot häät, vastasi hän sitte puolimakaavassa, huolettomassa asemassa, puhallellen savua kohti huoneen kattoa ja sikari sievästi ulospäin ojennetun käden hyppysissä.
— Miksi niin? kysyi Anna hyvin kummastuneena.
— No mutta! Vielä tuota nyt kysyt.