— Käypikö tavallisesti köyritansseissa vanhojakin ihmisiä? kysyi Hannes uudelleen.
— Ei sanottavasti. Mutta olihan niitä tänä vuonna, kun opettaja niitä sinne kuljetti.
— Niin. Minä tarkoitin kokonaan toista. En voinut uskoa, että vanhemmatkin ihmiset olisivat noin vanhojen muistojensa vallassa. Luulin että he jaksaisivat hillitä itsensä. Mutta nyt siellä polki tanssin mylläkässä kokonaisia perhekuntia. Ja sehän on jo lumousta, jota ei tavallinen ihmisvoima pidätä. Minä olin tyhmä, mutta kyllä he minulle kostivatkin. Kuitenkin jos he kuuntelivat minua, niin murha jäi tekemättä.
— Niin jäi. Ja nyt sitä surraan.
— Ja opettajana minä olisin tehnyt väärin, jos olisin istunut koululla toimetonna, kun vierelläni kokonainen helvetti oli sytytetty.
— Nyt surraan, ett'ei opettajaa toteltu. Karvisen Maikki on koko yön itkenyt ja valittanut. Emäntä Karvinen vain veisaa ja huutaa: halleluja! Toiset sanovat, että opettaja kostoksi noitui tuon tapauksen. Toiset taas että Jumala sen rangaistukseksi lähetti, kun opettajaa niin kovin häväistiin. Menettelyään teitä kohtaan he kovasti katuvat.
— Se on kauniisti tehty. Minä luulin jo, että minun täytyy jättää tämä pitäjä…
Puhuja — yksi koulunjohtokunnan jäsenistä — säikähti ja alkoi monenkertaisesti pyydellä anteeksi kaikkien puolesta.
Ja sinä päivänä, joka tansseja seurasi, kävi koululla monta ihmistä, jotka olivat aivan murtuneita. Naiset itkivät ja pyysivät anteeksi, miehet sadattelivat omaa hurjuuttaan. Tuli niitäkin, jotka paikalla eivät olleetkaan, ja pyysivät opettajalta koulupiirin puolesta anteeksi. Murhatapaus oli kaikki säikähdyksellä lyönyt.
Nyt jo pyydettiin pyytämällä, että opettaja ensi sunnuntaina heitä koululla neuvoisi. Opettaja lupasi.