Olisiko Karvinen siis kuolemallaan sovittanut sen, mitä elämällään rikkoi ja enemmänkin? Olisiko siis hänen murhansa lupaava alku irstaisuuden pois kitkemiseksi Orjasaaresta?
Hannes nousi puhumaan. Sielun kirkas toive hohti hänen silmistään ja hänen äänensä helkkyi kuin kanteleen kieli.
Sillä tässä oli se yleisö, jota hän tarvitsi, tässä nyt se maa-ala, johon sopi kylvää. Karvisen aave ikäänkuin edellä kulki tietä tekemässä. Hän piti tulla tapetuksi, jotta sydämet syntiensä painosta väriseisivät. Hän oli ollut koulun innokkain puuhaaja ja suurin ystävä koko koulupiirissä. Kun hän sen sai puuhatuksi, poistui hän itse.
Hannes kuvasi yönjuoksun monelta eri puolelta. Ja koetti sitä valaista siveyden soihdulla.
Kuulijain mieleen, tulee niin ilmielävänä hiljainen kesäyö, jolloin kaikki muut nukkuvat, mutta eivät yönjuoksijat. Luonto on valoisa, on hiljaan, on niin sanomattoman hiljaan, jotta omat askeleet painuessaan yön kosteaan ruohoon korviin kuuluvat. Joskus pelästyneen sorsan "krääk krääk" äänetöntä kulkijaa säikäyttää. Tai kuu liian totisena taivaalta katsoo. Tuolla ulompana on yksinäinen aitta ja sinne askeleet vievät. Kuumana polttaa veri, kun hiljaan ovelle napauttaa ja sieltä sisältä tulee valkoröijyinen tyttö suortuvat hajallaan ja posket hohtaen, valmiina lämmin syli nuoruuden lemmitylle…
Oi! Olivathan ne sentään sen ajan riemuhetkiä nuo nuoren elämän rohkeat yötaipaleet…
Kuulijat ovat mukana henkeä pidätellen. Se tuo opettaja todella lukee heille heidän oman sydämensä kirjaa.
Hannes pitää pienen väliajan ennenkuin uudelleen alkaa. Hän sallii kuulijain tuokion muistoissaan hekkumoida, jotta mieli olisi sen vastaanottavampi sille, mikä vielä seuraisi. Hän antaa kylliksi päivää, jotta yö siihen kahta kamalammin kuvittuisi. Riemujen ruusupohjalle hän tahtoo maalata kipujen käärmeen.
Nyt hän jatkaa kuvaustaan:
Mutta sitten vuosien takaa… surua… pohjatonta surua useimmalle yönritarille. Tällöin tuli tehdyksi lupauksia, joita ei pidetty; sanotuksi valoja, joita rikottiin. Ja kun elämä myöhemmällä iällä tinkimättömästi näytti näiden öisten riemujen takapuolta, niin silloin ne samaiset kiskoivat silmistä verikyyneleitä. Ja kiivaimmat yöntanssijattaret kaatuivat väsyneinä arkielämän maantien ojaan.