— Nyt on Suomen kansalla etsikkoaikansa. Meidän, jotka kaikki olemme sen opettajia, tulee ennen kaikkea neuvoa lähimäisiämme ymmärtämään tämä ja nöyrtymään sen Jumalan edessä, joka sekä alentaa että korottaa. Amen!
Kaikki nostivat silmänsä ylös ja tultiin kuin rohkeammiksi. Mutta rovasti hetken takaa jatkoi ja nyt kuuluvasti liikutettuna:
— Sain joku päivä takaperin uuden asevelvollisuuslain kirkossa luettavaksi. Ja tämän johdosta olen kutsunut teidät neuvotteluun.
Kuulijat taas jännittyivät. Ja rovasti puhui edelleen:
— Hiukan ennen kuin tämä laki luettavaksi saapui, tuli minulle myös erään korkean ystävän kirje.
Rovasti etsi kirjoituspöydältään kirjeen. Ja sitten hän esitti kirjoittajan, miten monessa vaikeassa pulmassa hän on maan kohtalot johtanut ja miten onnelliseksi hän tunsi itsensä saadessaan näin arkaluontoisessa asiassa neuvoja sellaiselta taholta.
Rovasti mainitsi nimen, jonka jokainen heistä hyvin tunsi. Se nimi pani rovastin vanhat posket punottamaan ja hänen silmänsä kirkastumaan.
Sillä sillä nimellä oli kaiku… maine…
Ja se nimi oli tämän kirjeen alla!
— Ja tahtovatko herrat kuulla tämän? Vastausta ei tarvinnut odottaa.