— Kärsin sanomattomasti. Mutta te kai tahdoitte minulle mitata samalla mitalla kuin minä teille siellä tansseissa.
— En ollenkaan.
— Niin luulin. Ja siitäkin kärsin. Siellä tansseissa tahdoin minä vain mitata teidän voimanne syvyyttä. Jos minulta pyysitte apua, niin teitä ei viety ulos.
Hannes hämmästyi. Sillä hänen edessään olikin nainen, joka oli kyllin arvokas hänen rinnalleen omastakin mielestään.
Mutta samalla hän nautti siitä. Maikki kasvoi hänen silmissään päätään pitemmäksi.
— Mutta miksi te oikeastaan sinne tansseihin menitte? kysyi Hannes.
— Sentähden kun pyydettiin.
— Ette omasta halusta?
— En yhtään. Mutta ne kaikki siellä olivat lapsuuteni tovereita. Minä ne hyvin tunsin ja he minut. Jos olin sinne menemättä, niin monen mielen pahotin. Mutta minä en sitäkään tahtonut. Te tulitte sinne ukkosena ja salamana. Ja se minua nauratti?
— Minä olin kai poikamainen.